Ylöjärvi aikoo ostaa jäähallin 03.11.2010
Jäähallin osake-enemmistö on siirtymässä Ylöjärven haltuun. Kaupunginhallitus hyväksyi sopimuksen, jolla Arkta Oy myy kaupungille 55,8 prosentin osuutensa halliyhtiön osakkeista. Hinta on 1,1 miljoonaa euroa.
Hallitus esittää valtuustolle, että kauppa hyväksytään. Lisäksi se esittää, että ensi vuoden talousarvioon varataan 220 000 euroa osakkeiden lunastamiseen pienosakkailta. Niiden hankinnalla kaupunki pyrkii saamaan yli 90 prosentin omistusosuuden hallista. Niin se saisi lunastusoikeuden.
Kaupunki omistaa ennestään halliyhtiön osakkeista 33,3 prosenttia. Budjettiin ehdotetulla määrärahalla lunastetaan pienomistajilta osakkeita samaan hintaan kuin Arkta Oy:ltä.
Jäähalli on valmistunut vuonna 1999. Ylöjärvi on käynyt pitkään neuvotteluja sen ostamisesta.
Ensi vuoden talousarvioehdotuksen käyttömenot ovat noin 150 miljoonaa. Kasvuprosentti on 3,6, mutta jos huomioon otetaan tämän vuoden lomautuksista koituneet menosäästöt, todellinen kasvuprosentti on 2,8. Veroprosenttien muutoksia ei talousarvioon ole sisällytetty.
Lainaa on ensi vuoden lopussa arviolta 77 miljoonaa euroa. Asukasta kohti velkaa olisi vajaat 2 500 euroa.
Kokonaisinvestoinnit ovat noin 18,9 miljoonaa. Suurin kohde on edelleen terveyskeskus. Vanhan osan remonttiin osoitetaan 3,5 miljoonaa euroa. Se valmistuisi ensi vuonna.
Urheilutalo-uimahallin tilamuutosten ja peruskorjauksen suunnitteluun ja toteutukseen on varattu 2 miljoonaa. Seuraavalle vuodelle on taloussuunnitelmassa 4,5 miljoonaa ja vielä 1,7 miljoonaa vuodelle 2013.
Kouluihin ja päiväkoteihin menee rakennusrahaa edelleen tuntuvasti. Keihäslahden koulun keittiön remontointi valmistuskeittiöksi sekä tilamuutokset nielevät arviolta 700 000 euroa.
Rinne II päiväkodin uudisrakennukseen, johon tulisi neljä osastoa sekä esiopetustilat, on talousarviossa 1,8 miljoonaa ja -suunnitelmassa 1,4 miljoonaa vuodelle 2012.
Moision koulun ja lukion tiloja ryhdytään muuttamaan toisen asteen oppilaitoksen valmistuttua. Ensi vuodelle on suunnitteluun 100 000 euroa ja seuraavalle vuodelle rakennusrahaa 900 000 euroa.
Siivikkalan koulun peruskorjauksen ja laajennuksen suunnitteluun on varattu 250 000 euroa. Kahdelle seuraavalle vuodelle on yhteensä 8 miljoonaa.
Kurun palvelukeskuksen keittiö muuttuu jakelukeittiöksi. Lisäksi tehdään vesikattokorjauksia. Yhteiskustannus on 300 000 euroa. Elokaaren asumispalveluosastoille ja dementiakotiin hankitaan sprinklerlaitteet 150 000 eurolla.
Liikenneväyliin on kaikkiaan runsaat 3 miljoonaa.
Talousarvioehdotuksessa on 30 uutta virkaa ja tointa, muun muassa terveyskeskuslääkäri, perhekeskuksen psykiatri, sairaanhoitajia, lähihoitajia sekä suuhygienisti. Perusopetukseen on viisi lehtorin virkaa ja viisi luokanopettajan virkaa tuntiopettajien tilalle. Koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhotoimintaan on kolme ohjaajan tointa.
Risto Koivuniemi
