Olet täällä: Etusivu Uutiset Terveyskeskuksen remontin ensimmäinen vaihe on loppusuoralla
Kiinnostuksen kohteita
Näytä enemmän Näytä vähemmän
 
Sivun toiminnot

Terveyskeskuksen remontin ensimmäinen vaihe on loppusuoralla 28.07.2010

Hartaasti odotettu Ylöjärven terveyskeskuksen laajennus ja peruskorjaus on edennyt hyvää vauhtia puoliväliin. Laajennusosa alkaa olla valmis, ja pian uusi urakoitsija voi aloittaa vanhan osan saneeraamisen.
Laajennustyötä lopetteleva urakoitsija tekee työmaalla tavallista tarkempaa loppusiivousta, sillä tilojen on oltava luovutushetkellä huippupuhtaat.
Ylöjärven kaupunki on hyvin tyytyväinen siihen, miten terveyskeskuksen remontti on edennyt. Uudisosa saadaan valmiiksi sopimuksen mukaisessa aikataulussa, ja vanhan osan saneeraus päästään aloittamaan tismalleen oikeaan aikaan.
– Urakoitsija on luvannut luovuttaa rakennuksen käyttövalmiina viikolla 35, mutta aivan siihen se ei välttämättä pysty. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, sillä sopimuksessa lukee, että rakennuksen on oltava valmis syyskuun 30. päivään mennessä, mihin päästään varmasti, Ylöjärven kaupungin rakennuttajainsinööri Pekka Temonen kertoo.
– Rakentaja laittaa oman deadlinensa aina hieman etuaikaan, koska jokainen työmaalta nipistetty päivä on iso säästö kuluissa. Olemme kuitenkin korostaneet, että laatu ei saa kärsiä kiirehtimisen takia, joten urakoitsija varmasti tekee rauhassa työnsä loppuun asti.
Uudisosaan rakentui yli 4 000 neliötä uutta tilaa kahteen kerrokseen. Kellarissa on myös jonkin verran sosiaali- ja teknisiä tiloja.

Jaakko Salmela