Telemäki ja vasemmisto sanailivat valtuuston kevätkauden päätteeksi 23.06.2010
Kokoomusvaltuutettu Satu Telemäki ja vasemmistoliitto sanailivat kaupunginvaltuuston kevätkauden päättäneessä istunnossa.
Telemäki kohdensi muutostalousarvio puheenvuoronsa lasten ja nuorten ennaltaehkäisevään työhön. Kokoomusvaltuutettu ojensi myös lautakuntien jäseniä.
− Lastensuojelun päivähoidon hurjasti kasvanut tarve on hyvä esimerkki siitä, että ennaltaehkäisevä työ on matalalla tasolla. Lautakuntien jäsenillä on ryhtiliikkeen paikka. Odotan esimerkiksi perusturvalautakunnalta esityksiä perhetyön ja kouluterveydenhuollon resurssien lisäämiseen, Satu Telemäki toteaa.
Vasemmistolainen Lasse Nurmi odotti Satu Telemäeltä vastauksia.
− Toivon arvostelijalta vastauksia siihen, mistä perusturvalautakunnan olisi pitänyt tinkiä, Nurmi vaatii.
Jari-Pekka Korvola
