Takamaalla eletään bussimotissa 04.08.2010
Ylöjärven Lakialassa asuvat ihmiset eivät pääse liikkumaan julkisilla kulkuneuvoilla viikonloppuisin ollenkaan. Kesäaikaan arkivuoroja on kolme, ja koulujenkin alettua liikenteessä on vain kuusi vuoroa Tampereen suuntaan ja neljä takaisin. Faktat ovat karut, mutta todelliset.
Liikennöitsijä selittää, että Lakialan reitit ovat kannattamattomia. Kaupunki puolestaan huomauttaa, ettei sen tehtävä ole tukea kannattamatonta liikennettä verovaroin – ainakaan Takamaalla.
Takamaan Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Esko Arola kokee, että kaupungin asukkaita on kohdeltu epätasa-arvoisesti, mitä tulee julkiseen liikenteeseen ja sen tukemiseen. Takamaalla on totuteltu vuoden alusta siihen, että viikonloppuisin tienoolla ei nähdä yhtään linja-autoa, mutta kaupungilta ei heru apua.
– Ennen lauantaina ja sunnuntaina oli 3-5 vuoroa kumpaankin suuntaan, mutta Länsilinjat lopetti niiden ajamisen kannattamattomina. Kyläyhdistys tarttui toimeen ja teki aloitteen liikenteen tukemisesta kaupungin varoin, mutta kaupunginhallitus ei hyväksynyt aloitetta.
– Kaupunginhallituksen mukaan kaupungin velvollisuuksiin ei kuulu kannattamattoman liikenteen tukeminen. Ihmeellistä on se, että vain kuukausi kaupunginhallituksen kielteisen päätöksen jälkeen Siivikkalan tapauksessa annettiin myönteinen päätös, Esko Arola ihmettelee.
