Seurakunta ei katsele uhkakuvia, vaan turvaa asiallista seurakuntatyötä 22.12.2010
Kuluneen syksyn aikana evankelisluterilainen kirkko on ollut poikkeuksellisen voimakkaassa murroksessa. Ylöjärven seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelmassa todetaan kaikesta huolimatta, että on varottava ylireagointia ja paniikkijarrutusta.
Ensi vuoden toimintasuunnitelma ja budjetti eivät lähde liikkeelle uhkakuvista. Asiallinen seurakuntatyön volyymi ja sisältö halutaan turvata, suunnitelmassa todetaan. Keskeistä on, että muutosten ja epävarmuuden keskellä seurakunta entistäkin selkeämmin tiedostaa hengellisen tehtävänsä.
Julkisessa keskustelussa ovat vahvasti olleet esillä kirkon suhtautuminen homoseksuaalisuuteen sekä virkakysymykset. Varsinkin ensiksi mainittu aiheutti kirkosta eroamisia. Ylöjärven seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelman johdannossa todetaan. että suuren joukon turhauma purkautui eroakirkosta-sivustojen tarjoaman palvelun kautta isona kirkosta eroamisaaltona.
Ylöjärven seurakunta säilytti päivittäisten erotilastojen vertailussa koko kirkon tasoon nähden hyvin jäsenensä, tekstissä todetaan.
Toiminnan kannalta pidetään tarkoituksenmukaisena, että työmuodot voivat jatkaa totutulla volyymilla ja painottaen koeteltuja työtapoja. Sen vuoksi ei ole johdannon mukaan paikallaan mitoittaa budjettia sen enempää kuin toimintaakaan mahdollisesti seuraavana vuonna toteutuvien uhkakuvien mukaan ja jäädä pelon vangiksi.
Seurakuntien verotulojen kasvuksi arvioidaan keskimäärin kaksi prosenttia. Yhteisöverotilitykset voivat kasvaa yllättävän nopeasti taantuman jälkeen, johdannossa arvioidaan.
Ensi vuoden talousarviossa niiden oletetaan kasvavan 10 prosenttia tämän vuoden toteutumasta. Kokonaismääräksi arvioidaan 480 000 euroa.
Taloussuunnitelmassa todetaan, että kustannusrakenteen tehokkuutta parannetaan edelleen. Pyrkimyksenä on myös realisoida seurakunnalle tarpeetonta omaisuutta mahdollisuuksien mukaan., Investoinneissa keskitytään tulevana kolmivuotiskautena kiinteistöjen korjaukseen ja huoltoon ja kartutetaan pääomaa seuraavia isompia investointeja varten.
Jumalanpalvelukset ovat toimintasuunnitelman mukaan kaiken seurakunnallisen toiminnan keskipiste. Alkavalla toimintakaudella eri työmuotojen viikkotoiminta on kirkossakäyntiin ohjaavaa ja kannustavaa. Jumalanpalvelusten toteuttamisessa ja kehittämisessä otetaan huomioon seurakuntalaisten odotuksia, ja niiden monimuotoisuutta kehitetään.
Seurakunnan käyttötalousmenot kasvavat noin 260 000 euroa eli viitisen prosenttia. Toimintatulot ovat ehdotuksessa runsaat 930 000 euroa ja -menot hieman yli 6,34 miljoonaa. Toimintakate jää 5,4 miljoonaa miinukselle.
Kirkollisveroja arvioidaan kertyvän 5,65 miljoonaa. Vero- ja muiden tulojen jälkeen vuosikate on runsaat 440 000. Se käytetään poistoihin, jolloin talousarvioehdotuksen tulos on tasapainossa.
Tälle vuodelle investointeihin on 1,4 miljoonaa ja ensi vuodelle vain 319 000.
Suurin remonttikohde ensi vuonna on Viljakkalan kirkon ulkomaalaus. Siihen on ehdotuksessa 120 000 euroa.
Kirkkovaltuusto hyväksyi budjetin kirkkoneuvoston esittämässä muodossa. Valtuusto päätti myös muun muassa perustaa seurakuntapuutarhurin viran. Aiemmin se on ollut työsopimussuhteinen toimi.
Risto Koivuniemi
