Palveluseteli erikoissairaanhoitoon 29.12.2010
Ylöjärvi ottaa vuoden alusta käyttöönsä palvelusetelin erikoissairaanhoidossa. Kyse on laajuudessaan uraauurtavasta käytännöstä, joka toteuttaa palvelusetelilain perusajatusta ensi kertaa Suomessa erikoissairaanhoidon avohoitopalveluissa.
Palveluseteli tarkoittaa kaupungin antamaa maksusitoumusta. Sillä Ylöjärvi sitoutuu maksamaan setelissä kerrotun summan hyväksymänsä yrityksen erikoislääkärin palvelusta. Loppuosa kuluista jää potilaan itse maksettavaksi. Toiminta perustuu lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä.
Perusturvajohtaja Kari Virta on toiminut järjestelmän käyttöönottoa edeltäneen, usean
kunnan yhteisen kilpailutuksen yhteyshenkilönä.
Virta kertoo, että Ylöjärvi on kilpailuttanut erikoissairaanhoidon avohoitopalvelut yhdessä Nokian, Pirkkalan, Kangasalan, Lempäälän, Oriveden ja Vesilahden kanssa viime syksynä.
Tarjouspyynnössä esitettiin mahdollisuus hankkia palvelut joko normaalilla hankintalain mukaisella menettelyllä tai sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelilain mukaisella toimintatavalla.
Ylöjärven perusturvalautakunta päätti lokakuussa hankkia eräiden erikoisalojen palvelut palvelusetelillä. Lautakunta hyväksyi palvelusetelituottajiksi tarjouspyynnössä mainitsemillaan perusteilla kolme kokonaistaloudellisesti edullisinta palvelun tuottajaa: Koskiklinikan, Pihlajalinnan ja Terveystalon.
Setelin arvo määrättiin sellaiseksi, että palvelun saa halvimmillaan näistä paikoista samalla asiakkaan omavastuuosuudella kuin vastaavan palvelun saisi TAYS:sta tai muualta Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä. Käyntimaksu olisi tällöin molemmissa paikoissa 27,40 euroa.
Palvelu toteuttaa palvelusetelilain perusajatusta ensi kertaa Suomessa erikoissairaanhoidon avohoitopalveluissa. Potilaalla on siis mahdollisuus valita hoitopaikkansa ja lääkärinsä esimerkiksi jonon pituuden tai oman maksuosuuden perusteella.
Palveluseteliä käytetään monissa yleisimmissä erikoissairaanhoidon palveluissa, mm. sisätautilääkärin, kirurgin, ortopedin, gynekologin ja lastenlääkärin vastaanottopalveluissa sekä monissa vastaanottojen tutkimus- ja hoitotoimenpiteissä. Lähetteen erikoislääkärille ja palvelusetelin antaa terveyskeskuksen omalääkäri.
Vastaavan päätöksen toimielimissään ovat tehneet myös Nokian kaupunki ja Pirkkalan kunta, jotka toiminevat asiassa samaan tapaan kuin Ylöjärvi.
Tarkempia tietoja palvelusetelistä saa Ylöjärven kaupungin kotisivuilta, www.ylojarvi.fi/terveyspalvelut/palveluseteli.
Asiasta kerrotaan lisää ensi viikkon Ylöjärven Uutisissa.
