Nopsa palvelee ihan tavallisia lapsiperheitä 06.07.2011
Ylöjärven kaupunki on satsannut lasten ja nuorten ongelmien ennaltaehkäisyyn palkkaamalla lapsiperheisiin keskittyvän perhetyöntekijän. Nopsa-perhetyöntekijä Marja Leppänen sovittelee lapsiperheiden elämään kuuluvia ristiriitoja siinä vaiheessa, kun ne eivät ole vielä johtaneet varsinaiseen kriisiin.
– Nopean puuttumisen perhetyö eli Nopsa tukee perheitä siinä vaiheessa, kun lapsi tai nuori oireilee, mutta ongelmat eivät ole vielä edenneet kovin pahoiksi, Leppänen kuvaa uutta palvelua.
Kesäkuun alussa aloittaneen Nopsan kohderyhmänä ovat 7–17-vuotiaiden lasten perheet, joissa vanhempien ja lasten välinen keskusteluyhteys on katkolla. Lapsilla voi olla koulunkäyntivaikeuksia tai päihdekokeiluita. Perheessä voi olla erimielisyyttä vaikkapa vapaa-ajan vietosta.
– Kotiintuloajat ovat tyypillinen asia, mikä aiheuttaa perheissä kitkaa. Nuorten kanssa puhutaan usein myös päihdekokeiluista. Alakouluikäisten lasten kohdalla hankaluuksia aiheuttaa rajojen ja sääntöjen noudattaminen ja valvominen, Leppänen kertoo jo eteen tulleista tilanteista.
