Murskauslupaa ei puolleta, yrittäjäyhdistys kummeksuu 20.10.2010
Kolsopin alueelle suunnitellun betoni- ja tiilijätteen käsittelylaitoksen ympäristölupa ei saanut kaupunginhallitukselta puoltoa. Hallitus yhtyi ympäristölautakunnan näkemykseen, jonka mukaan laitoksen sijoituspaikka ei toiminnan luonteen vuoksi ole oikea. Ylöjärven Yrittäjät ry ottanee asiaan kantaa ja yrittäjien tasapuolisen kohtelun nimissä.
Toivonen Yhtiöt Oy:n suunnittelema jätteenkäsittelylaitos sijoittuisi kaupungin lausunnon mukaan alueelle, jossa se häiritsee läheistä omakotiasutusta. Pitkäaikainen ja laaja murskaustoiminta ei sovellu kaupungin keskustassa sijaitsevalle teollisuusalueelle, kun otetaan huomioon alueen nykytila ja tulevat maankäytön tavoitteet.
Tämän tyyppinen laitos on syytä sijoittaa kauemmaksi asemakaavoitetulta asuinalueelta, lausunnossa sanotaan.
Ylöjärven Yrittäjien puheenjohtaja Valto Koivula sanoo yhdistyksessä ihmetellyn, miksi uuden yrittäjän lupaa ei puolleta, vaikka toinen yritys on harjoittanut samanlaista toimintaa samalla alueella vuosikausia.
– Käsittelemme asiaa seuraavassa yrittäjien hallituksen kokouksessa ja otamme kantaa siihen, miksi kaupunki ei kohtele yrittäjiä tasapuolisesti ja miksi yritykselle myydään tontti, mutta sitten ei sallitakaan toiminnan aloittamista.
Koivula sanoo lähettäneensä jo henkilökohtaisen kommenttinsa ympäristölautakunnalle. Hänen mukaansa asiaa käsitellään myös seuraavassa Pirkanmaan Yrittäjien hallituksen kokouksessa
Yritys on hakenut Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolta ympäristölupaa laitokselle. Arvion mukaan sinne tuotaisiin murskattavaksi betoni- ja tiilijätettä omilta purkutyömailta enimmillään 100 000 tonnia vuosittain. Murskausta tehtäisiin 70–100 päivänä vuodessa. Laitoksen toiminta-ajaksi on ilmoitettu kymmenen vuotta.
Kaupunginhallituksen mielestä toiminnalle ei tule myöntää ympäristölupaa, ellei voida varmistaa, että siitä ei aiheudu lähiasutukselle terveyshaittaa tai kohtuutonta rasitusta toiminnanharjoittajan ja/tai lähistöllä toimivien yritysten yhteisvaikutusten kautta.
Risto Koivuniemi
