Lääkkeiden haku apteekeista hoituu jo sähköisesti ilman paperia 14.09.2011
E-reseptejä ei kuitenkaan vielä kirjoiteta Pirkanmaalla
Kolmessa Ylöjärvellä sijaitsevassa apteekissa on jo valmiudet vastaanottaa sähköisiä reseptejä.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella ei sähköisiä reseptejä vielä kirjoiteta, mutta esimerkiksi Turussa tai Kotkassa lääkärin vastaanotolla poikenneet voivat hakea lääkkeensä sähköisellä lääkemääräyksellä Ylöjärvellä sijaitsevista apteekeista.
Käytännössä asiointi etenee niin, että lääkäri laatii ja allekirjoittaa lääkemääräyksen sähköisesti ja tallentaa sen keskitettyyn tietokantaan, jota kutsutaan reseptikeskukseksi.
Apteekissa asiakas ojentaa tiskin takana istuvalle farmaseutille, proviisorille tai apteekkarille Kela-korttinsa.
- Mukaan apteekkiin kannattaa ottaa myös lääkäriltä saatu potilasohje, joka helpottaa asiointia. Siinä on kerrottu määrättyjen lääkkeiden nimet ja annostelu-ohjeet, kertoo apteekkari Hanna Einola keskustassa sijaitsevasta Ylöjärven Apteekista.
Hänen apteekissaan järjestelmä on ollut käytössä kesäkuun lopusta lähtien.
Myös apteekin lääkkeiden toimittamiseen oikeuttavalla henkilökunnalla on pääsy valtakunnallisen reseptikeskuksen tietoihin.
Kirjautuminen sisään vaatii henkilökohtaisen sirukortin käyttöä tietokoneen viereisessä lukulaitteessa.
Reseptikeskuksesta löytyvät sähköiset reseptit, joihin apteekin henkilökunta voi tehdä tarvittavat toimitusmerkinnät.
Resepti ja sen toimitustiedot säilyvät reseptikeskuksessa 30 kuukautta eli 2,5 vuotta.
Potilasturvallisuus paranee
Einola näkee sähköisen reseptin käyttöönotossa useita hyviä puolia.
- Kun asiakkaan kaikki reseptit ovat tallennettuina reseptikeskukseen, voimme potilaan pyynnöstä tarkastaa mahdolliset lääkkeiden päällekkäisyydet ja ehkäistä niiden haitalliset yhteisvaikutukset, hän toteaa.
Einolan mukaan uudistus myös vähentää reseptilääkkeiden väärinkäyttöä.
- Ainakin jonkin verran. Tosin pitää muistaa, että asiakas voi kieltäytyä sähköisestä reseptistä lääkärin vastaanotolla ja pyytää edelleen paperisen, hän mainitsee.
Kaikissa Suomen apteekeissa pitäisi olla e-reseptit käytössä ensi kevääseen mennessä.
Tämä palvelee esimerkiksi kotiin lääkkeensä unohtanutta kotimaan matkaajaa.
- Asiakkaalle määrättyjen lääkkeiden tiedot ja jäljellä olevat määrät saa kätevästi koneelta missä tahansa Suomen apteekissa, Einola selvittää.
