Kurussa valmistaudutaan koululiitokseen 12.05.2010
Kurun alueen koulumaailmassa tapahtuu ensi syksynä suuria muutoksia. Kolmen kyläkoulun oppilaat siirtyvät pienistä opinahjoistaan kirkonkylälle suureen yhtenäiskouluun.
Vaikka kylissä ollaan surumielisiä koulujen lakkauttamisesta, muutos tuo oppilaille paljon hyvää. Muun muassa voimavarojen jakaminen koululaisten kesken helpottuu.
Ylöjärven kaupungin päätös lakkauttaa Pohjois- ja Etelä-Kurun kyläkoulut on puhuttanut kurulaisia jo pitkään.
Nyt kun vaihdos alkaa olla ajankohtaista, koululaiset ovat käyneet pitkin vuotta tutustumassa uuteen opinahjoonsa. Viime viikolla myös siirtyvien oppilaiden vanhemmille järjestettiin mahdollisuus tutustua uuteen kouluun.
Vanhempainilta oli odotettu, sillä hyppääminen idyllisestä kyläkoulusta suureen 1.–9.-luokkalaisten oppilaitokseen mietityttää erityisesti vanhempia. Tuleva muutos on kurulaisille suuri asia.
– Kyläkoulujen lakkauttamisen vuoksi kylissä on ollut käynnissä melkoinen surutyö. Kun kylän keskeltä katoaa koulu, se on melko voimakas merkki koko kylän kuihtumisesta, Poikeluksen ja Parkkuun kyläkoulujen rehtorina sekä Keihäslahden koulun vararehtorina ja oppilaanohjaajana toimiva Anu Raatikainen tietää.
