Olet täällä: Etusivu Uutiset Kaukolämpö muuttuu ympäristöystävällisemmäksi
Kiinnostuksen kohteita
Näytä enemmän Näytä vähemmän
 
Sivun toiminnot

Kaukolämpö muuttuu ympäristöystävällisemmäksi 27.07.2011

Leppäkosken Sähkön konserniin kuuluva Leppäkosken Energia Oy tekee parhaillaan kovasti töitä uudistaakseen kaukolämpötoimintaansa. Yhtiö nykyaikaistaa energiatuotantoaan siten, että se perustuu tulevaisuudessa vain kotimaisiin biopolttoaineisiin ja on siten mahdollisimman vähäpäästöistä.
Päästöttömyys ei kuitenkaan ole ainoa biopolttoaineisiin siirtymisestä saatava hyöty. Puuhaketta polttava laitos voi tukeutua kotimaiseen polttoaineeseen, kun maakaasulaitos on ulkomaisen kaasuputken varassa.
– Uuden voimalaitoksen myötä me voimme hyödyntää paikallista metsäteollisuutta ja tukea samalla maakuntaa. Pirkanmaalla on paljon metsää ja paikallisia maanomistajia, joilta voimme ostaa polttoainetta, toimitusjohtaja Juha Koskinen kertoo.
Koskinen nostaa pöydälle myös elintarvikemaailmasta tutun lähituotannon.
– Lähiruoka-ajatusta voidaan jalostaa myös energiateollisuuteen. Kun kaukolämpö tuotetaan kotikunnassa kasvaneesta puusta kotikunnan alueella, se on ennemminkin lähilämpöä, toimitusjohtaja luonnehtii.


Politiikka
on haaste


Juha Koskinen kertoo, että uudistuvassa energiakentässä haastavin tekijä on valtakunnallinen energiapolitiikka. Uusia linjauksia tehdään yhtenään, eikä pysyvää suuntaa tunnu löytyvän.
Energiatuotannon ympäristöystävällisyyttä korostetaan jopa eurooppalaisessa päätöksenteossa, mutta trendit vaihtuvat tiheään tahtiin.
– Nelivuotinen hallituskausi on aivan liian lyhyt aikajänne muuttaa valtakunnan energiapolitiikkaa. Energiayhtiöiden tekemät investoinnit on yleensä tarkoitettu kestämään ainakin 15–25 vuotta.
– Jos energiapolitiikassa tehdään jatkuvasti uusia linjauksia, yhtiöiden muutokset ovat vaarassa jäädä lyhytikäisiksi. Sen takia energiayhtiöt eivät uskalla tehdä suuria investointeja, jolloin energiateollisuus ei pääse päivittymään, Juha Koskinen tiivistää.

Jaakko Salmela