Olet täällä: Etusivu Uutiset Käsityöt koukuttivat
Kiinnostuksen kohteita
Näytä enemmän Näytä vähemmän
 
Sivun toiminnot

Käsityöt koukuttivat 18.01.2012

03-rauni-rauthovi.jpg
Eläkepäiviä viettävä biologian lehtori Rauni Rauthovi ryhtyi tekemään hopeakoruja noin kahdeksan vuotta sitten. Viimeisimpien kuuden vuoden aikana hän on myös opettanut tätä taitoa muille Ylöjärven työväenopistossa.
Eläkepäiviä viettävä biologian lehtori Rauni Rauthovi ryhtyi tekemään hopeakoruja noin kahdeksan vuotta sitten. Viimeisimpien kuuden vuoden aikana hän on myös opettanut tätä taitoa muille Ylöjärven työväenopistossa.

Rauni Rauthovi on pienestä tytöstä lähtien pitänyt erilaisista kädentaitoja kehittävistä askareista. Ensin hän ompeli vaatteita nukeilleen ja sitten itselleen.
Myöhemmin mukaan kuvioihin tulivat puutyöt ja puukorut sekä kuva- ja kuultokudokset ja pisteenä iin päälle hopeakorut.

Nyt jo eläkepäiviä viettävän Tesoman koulun entisen biologian lehtorin keittiön pöytä on täynnä erilaisia hopeakoruja kuten riipuksia, korvakoruja ja rannerenkaita.
– Tässä minä niitä valmistan isolla pöydällä, johon saa aseteltua kaikki tarvikkeet käden ulottuville. Korujen suunnittelu on kuitenkin jo alkanut usein luonnossa samoillessani ja puiden, kivien tai kukkien muotokieltä ihastellessani, hän mainitsee.
– Esimerkiksi tämän hopeasavesta tehdyn riipuksen mallin sain tarkasteltuani kielon lehteä. Korun pinnan rosoisuus on saanut vaikutteita männyn kaarnasta, hän mainitsee.
Rauni Rauthovi jäi korujen koukkuun erilaisilla kursseilla.
Taitojen karttuessa hän innostui myös opettamaan muille tätä pikkutarkkuutta ja kärsivällisyyttä vaativaa kädentaidon lajia.
– Olen vetänyt hopeakorujen valmistuksen alkeis- ja jatkokursseja kuuden vuoden ajan Ylöjärven työväenopistossa, hän kertoo.
– Kurssieni rikkaus on se, että niille osallistuu hyvin eri-ikäisiä ihmisiä. Vanhimmat oppilaani ovat olleet noin 70-vuotiaita ja nuorimmat noin 12–13-vuotiaita,  asialle hyvin opinnälkäisiä ja taitavia henkilöitä,  hän kiittelee.

Kuvakudos
presidentin puolisolle

Keittiön apupöydälle on aseteltuna lasikannella varustettu laatikko. Sen sinisen kankaan päälle on sommiteltuna erilaisia puukoruja.
– Olen valmistanut rintaneuloja ja korvakoruja esimerkiksi koivusta, visakoivusta, männystä ja punapuusta, Rauni Rauthovi luettelee.
Isompia puutöitä kuten valaisin, pöytä ja tarjoilualustoja, löytyy takkahuoneesta.
– Aloitin puuesineiden työstämisen aikoinaan lapsille ja heidän vanhemmilleen tarkoitetulla puutyökurssilla Tesoman ylä-asteella poikani kanssa, hän taustoittaa.
Jossakin vaiheessa poika jätti kurssin, mutta äiti jäi.
– Myöhemmin kurssista eriytyi aikuisille tarkoitettu ryhmä, jossa olen mukana edelleen. Olen tehnyt puutöitä jo 28 vuoden ajan, Rauthovi laskee.
Oma lukunsa naisen kädentaitojen repertuaarissa ovat poppanasta tehdyt kuvakudostyöt, joita hän on loihtinut paitsi omaksi ilokseen myös tilaustöinä asiakkaille aina Amerikkaa myöten.
Yksi vaativimmista projekteista oli vuonna 1999 silloiselle presidentin puolisolle, Eeva Ahtisaarelle tehty kuvakudostyö, johon on tallennettuna näkymä Kultarannan Terassilta Ukko-Pekan sillalle Naantalissa.
– Tyttäreni ja minä pääsimme kiertämään Kultarannan pihapiiriä ja rakennusta yhdessä puutarhurin kanssa kesän lopulla. Otin terassilta valokuvia, joista Eeva Ahtisaari valitsi yhden, joka mallinani tein työn valmiiksi syksyn aikana.
Vielä ennen vuoden vaihdetta Rauthovi matkusti Mäntyniemeen luovuttamaan valmiin työn tilaajalle.

Päivi Taskinen