Etsivät bongaavat oman kylän lähiruokatuottajat 11.05.2011
Ekologinen ja terveellinen lähiruoka kasvattaa jatkuvasti suosiotaan, mutta kysynnän ja tarjonnan suhdetta rassaa lähiruokatuottajien tavoittamattomuus. Kuluttajat ovat kiinnostuneita oman kylän elintarvikkeista, mutta kaikki eivät tiedä mistä ja miten niitä voi hankkia.
Pirkanmaan Maa- ja kotitalousnaiset ovat käynnistäneet ProAgria Pirkanmaan avustamana lähiruoalle merkittävän projektin, jossa vapaaehtoiset lähiruokaetsivät keräävät paikkakuntien elintarvikeyrittäjät kirjojen ja kansien väliin.
– Haluamme kartoittaa lähiruokatuottajia perusteellisesti, koska ihmisten on ihan oikeasti vaikeaa löytää elintarvikeyrittäjiä jopa omalta kylältä, Outi Penttilä Pirkanmaan Maa- ja kotitalousnaisista kertoo.
Tärkeä etu Maa- ja kotitalousnaisissa etsivinä on se, että heillä on jo hyvät suhteet alueen maatilayrittäjiin.
– He tuntevat jo entuudestaan paljon lähiruokatuottajia, joten selvitettävää ei ole niin valtavasti. Tuttuja kylännaisia on myös lähiruokatuottajien helpompi lähestyä.
Alkuperä ei ole ihan sama
Ihmiset eivät aina tajua kuluttavansa jo nyt lähiruokaa. Esimerkiksi Ylöjärvellä Mäkkylän perunaa ostavat kuluttajat hyödyntävät lähiruokaa. Sillä on merkitystä, vaikka ei tietoisesti suosisikaan lähiruokaa.
– Kuluttajalle saattaa olla maun tai hinnan puolesta se ja sama ostaako hän paikallista vai muualta tuotua perunaa, mutta paikallisessa perunassa on lähiruoan etu. Sen kuljettaminen ei ole aiheuttanut päästöjä tai vaatinut energiaa ja kuluttaja tukee samalla omaa paikkakuntaansa. Tämä täytyisi saada ihmisten ymmärrykseen, Penttilä painottaa.
