Äänestäjät luottavat paikallislehteen ehdokastaan valitessaan 30.03.2011
Pirkanmaan Lehtitaloon kuuluva paikallislehti Ylöjärven Uutiset selvitytti maaliskuussa tutkimusyritys Innolink Research Oy:llä sitä, mistä liki 31 000 asukkan kasvukaupungin äänioikeutetut seuraavat eduskuntavaalien ehdokkaita ja etsivät oman suosikkinsa. Innolink haastatteli peräti 701 ylöjärveläistä. Tutkimusta johtanut viestintäpäällikkö Etta Partanen pitää lopputulosta erittäin yllättävänä.
- Jo pitkän aikaa media on iskostanut kansalle käsitystä, jonka mukaan huhtivaalit käydään netissä, ja että kansalaiset ratkaisevat lopputuloksen sosiaalisessa mediassa. Tämä olettamus romuttuu pahasti ylöjärveläisten kertoman perusteella, Partanen kiteyttää.
- Ylöjärvi on ikärakenteeltaan nuorekas kasvukaupunki, joten sen asukkailla ensi-istumalta kuvittelesi olevan hyvin tarkka kuva julkisuudessa esitettävistä käsityksistä, joiden mukaan ihmiset tekevät äänestyspäätöksensä internetin ja sosiaalisen median turvin. Ylöjärveläisille huhtikuiset eduskuntavaalit eivät ole netti- tai sosiaalisen median vaalit. Peräti 53,1 prosenttia 701 haastatellusta kertoo seuraavansa eduskuntavaaliehdokkaita ja etsivänsä suosikkiaan paikallislehdestä eli Ylöjärven Uutisista. Luku on erittäin korkea, Etta Partanen luonnehtii.
Paikallislehdestä ehdokasta etsii ja seuraa vastanneista naisista 57,4 prosenttia ja miehistä 48,9 prosenttia.
Partasen huomio kiinnittyy ikäryhmään 36–45-vuotta, joista Ylöjärven Uutiset on ykköstiedonlähde peräti 60,6 prosentille.
– 18–25-vuotiaiden keskuudessakin paikallislehti korjaa merkittävän huomioarvon, kun peräti 39,2 prosenttia seuraa ja etsii ehdokasta Ylöjärven Uutisten sivuilta.
Viestintäpäällikkö Etta Partanen korostaa, että ylöjärveläisten nettikäyttäytyminen on valtakunnallisesti merkittävä uutinen.
– Meidän mediat toistavat hyvin voimakkaasti sitä, että tämänkertaiset eduskuntavaalit ratkaistaan netissä ja sosiaalisessa mediassa. Tuskin ylöjärveläiset ovat täysin omaleimainen saarekkeensa kansan joukossa, joten lopputulos kannattaa ottaa vakavaan syyniin, hän kehottaa.
– Kun 701 haastatellulta tiedusteltiin, seuraatteko tai etsittekö ehdokasta internetistä, tulos on herättävä. Peräti 596 vastaajaa eli 85 prosenttia sanoo "en". Vain 15 prosenttia eli 105 haastateltua ilmoittaa seuraavansa ja etsivänsä ehdokastaan netistä, Partanen tarkentaa.
Kun analysoidaan 105 kyllä-vastaajan nettikäyttäytymistä, heistä 29 henkilöä perehtyy ehdokkaiden blogeihin, 41 henkilöä tutustuu ehdokkaiden kotisivuihin, 12 henkilöä eri keskustelupalstoihin, 62 henkilöä käyttää vaalikoneita ja 22 henkilöä turvautuu facebookiin tai twitteriin.
Tutkimustuloksessa huomio kiinnittyy siihen, että miehistä "ei" internetseuraamiselle sanoo peräti 87,9 prosenttia eli 313 vastaajaa. Naisista internetille sanoo "ei" 82 prosenttia eli 283 vastaajaa.
Viestintäpäällikön suurennuslasin polttopisteeseen kohdistuvat ikäryhmät 18–25, 26–35 ja 36–45-vuotiaat.
– 36–45-vuotiaista peräti 93,1 prosenttia eli 149 vastaajaa kertoo, ettei seuraa tai etsi ehdokasta netistä, Partanen poimii esimerkin.
Hänen mielestään 26–35-vuotiaiden ei-luku eli 85 prosenttia (108 vastaajaa) on iso.
