Uudenvuoden juhlintaa sammutetuin lyhdyin 04.01.2012
Ylöjärven kaupunki on perinteisesti tarjonnut asukkailleen uudenvuoden tapahtuman, joka on tuottanut paljon iloa. Hyvät osallistumiskokemukset ovat kasvattaneet osallistujajoukkoa, ja ihmiset ovat jakaneet auliisti myönteistä palautetta paikkakunnan me-henkeä kohottavasta massatilaisuudesta.
Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään. Eikä hyvän mielen tuottaminen kuulu itsestäänselvyyksiin.
Kaupunki järjesti koko perheelle suunnatun uudenvuoden juhlan tutussa paikassa eli jäähallilla, mutta se jätti ilmoittamatta pippaloista esimerkiksi paikallislehdessä. Karkelot pidettiin siis sammutetuin lyhdyin.
Uudenvuoden juhlien ilotulitus on muodostunut käsitteeksi Ylöjärvellä. Sen värikkyys ja laajuus on tuottanut kaupunkilaisille hyvin paljon iloa. Kauniin kokeminen olisi kiinnostanut tämänkertaisiakin juhlijoita, mutta kaupunki oli päättänyt, ettei makeaa mahan täydeltä. Raketit eivät säteilleet.
Joku perusteli tapahtumassa, että kaupunki säästää.
Tarkistussoitto kaupungintaloon paljastaa, ettei tuollaista säästöpäätöstä ole nuijittu pöytään. Eikä kaupungin rahakirstu niin tyhjä ole, ettei kaupunkilaisille voisi kerran vuodessa tarjota jotakin mieltä ylentävää.
Uudenvuoden karkelot olivat siis torsot.
Vuosi on käynnistynyt hyvin. Ylöjärven kaupunki kehittyy alkaneenakin vuonna myönteisen tähtien alla. Aineellinen pärjääminen ei saa jyrätä alleen henkistä hyvinvointia. Ylöjärven kaltaisessa paikassa, jos missä on paikallaan, että muun muassa kaupunki kaikin mahdollisin tavoin edistää asukkaiden yhteisöllisyyttä. Siihen on oiva mahdollisuus juuri uudenvuoden juhlien kunniakkaalla toteuttamisella.
