Pähkinöitä purtavaksi 18.01.2012
Suomen Kuvalehti palveli kansaa, kun se hankki käsiinsä ja julkaisi kuntauudistuksen salaisen kartan. Sen luulisi herättävän jokaisen kansalaisen ja virittävän vastarinnan vastuullisten ihmisten keskuudessa. Miksi maa ja sen asukkaat halutaan raiskata lopullisesti?
Miettikääpä seuraavia kommentteja ja peilatkaa niitä jokapäiväiseen elämään. Viedäänkö kansakuntaa kuin vierasta mittaa?
Valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikonen otsikoi viime joulukuisen tiedotteensa ”Demokratia kuntauudistuksen keskiössä”. Ylöjärven kokoisessa 31 000 asukkaan kaupungissa ihmiset oppivat tuntemaan toisiaan, ja asioiden hoitaminen on inhimillistä. Palveluiden tuottaminen ei ole tehtailua eikä kasvotonta. Vallalla ja vastuulla on tunnistettavat kasvot.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen kiteyttää sanomansa neljään sanaan: ”kuntauudistus vahvistaa kunnallista itsehallintoa”. Koko pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ajan suuri osa kuntapäättäjiä on ollut kuumilla hiilillä, kun he kokevat, että valtakunnan perustuslaissa turvatulla kuntien itsemääräämisoikeudella pyyhitään takapuolta. Valtioneuvosto on valinnut ylimielisen työskentelytavan, jollainen vallitsi jokunen aika sitten Neuvostoliitossa.
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen ajaa kuntauudistustaan väittämällä, että ”kuntauudistuksella vastataan talouden haasteisiin”. Jokainen tietää, että suuret yksiköt varttuvat loputtomiksi rahan rei’iksi. Esimerkit löytyvät Ylöjärven ja Tampereen taloustaidoista: siitä millä rahalla palvelut synnytetään.
Kuntauudistajien korvien taustat ovat liian märät. Katajaisen kansan on näytettävä kaapinpaikka ja tämä voi alkaa arvojohtajan valinnasta eli siitä, millainen presidentti tasavaltaan valitaan. Kysykää asiaa ehdokkaaltanne sähköpostitse, tekstareitse tai Facebookissa.
Mitä Ylöjärvi hyötyy Tredeasta?
Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy on toiminut runsaat kolme vuotta.
Nyt on perusteltua kysyä, mitä hyvää se on poikinut Ylöjärvelle? Maksaahan kaupunki vuosittain 230 000 euroa Tredealle.
Kun saavutuksia kysyy Ylöjärven kaupungin päättäjiltä, he pyörittelevät päätään.
Tosiasia on, että Tampereelle synnytettiin jälleen kerran suurikokoinen mammutti, jonka aikaansaannokset ovat siinä, että seutu on saanut graavisen ilmeen ja muka nokkelan iskulauseen.
Onneksi ylöjärveläiset päättäjät eivät lakkauttaneet omaa elinkeinoyhtiötään ja survoneet elinkeinotointa täysin palkein vieraiden hoteisiin. Ylöjärven Yrityspalvelu Oy saa oikeasti tuloksia: tonttikauppa käy vilkkaana.
