Olet täällä: Etusivu Pääkirjoitus Nöyryys on mainio hyve, emännällekin
Kiinnostuksen kohteita
Näytä enemmän Näytä vähemmän
 
Sivun toiminnot

Nöyryys on mainio hyve, emännällekin 25.01.2012

Ylöjärven koulutuskeskus on saanut mainion nimen. Se on Valo.
Terveydenhoitaja Katja Paala on taitava ideanikkari, kun hän kiteytti kauniin rakennuksen ilmeen, modernin ja monipuolisen oppimisympäristön olemuksen, tilojen viihtyisyyden sekä korkeatasoisen ja ajanmukaisen opetuksen sisällön yhteen termiin.
Valo haastaa myös koulutuskeskuksen taustavoimat eli Ylöjärven kaupungin ja Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymä PIRKOn. Ne ovat yhteishankkeessaan vasta vieraskoreassa kuherteluvaiheessa. Oikea arjen yhdessä taivaltaminen tuo väistämättä eteen asioita, joissa kumpaisenkin osapuolen luonne sekä ihmistaidot punnitaan.
Paljon vartijana on muiden muassa Koulutuskeskus Valon emännäksi korotettu PIRKOn koulutuspäällikkö Satu Kaakkomäki. Hän äityi tiistaisessa nimenantotilaisuudessa täysin tietämättömäksi Valoon synnytettävän Ylötehtaan vetäjän eli yritysinnovaattorin pestaamisesta. Ylöjärveläiset suunnittelivat ja toimivat aktiivisesti sen puolesta, että veturi olisi palkattu jo viime vuoden puolella ja innovatiivista suunnittelutyötä tekevä henkilö olisi paiskinut hommia hyvään valmiuteen jo ennen koulutuskeskuksen uksien avaamista. Tämä ei käynyt PIRKOlle.
Moni ylöjärveläinen on jo ilmaissut huolensa PIRKOn jähmeästä päätöksentekokulttuurista sekä suuresta varovaisuudesta uusien asioiden äärellä. Luottamuksellisen ja hedelmällisen yhteistoiminnan kivijalkana on se, että ainutkertaisuuttaan jo syntyhetkestään lähtien huutava Koulutuskeskus Valo ei jämähdä byrokratian syövereihin.
Ylöjärvellä on opittu isosti myös siihen, että vastuunkantajina ja päätöksentekijöinä toimivien ihmisten sanaan voi luottaa ilman kolmeksi kappaleeksi kirjoitettuja pöytäkirjoja. Tämäkin on hyvä sääntö muistettavaksi koulutuskeskusyhteistyössä.

Matti Pulkkinen