Arvokas ykkössija 08.12.2011
Taloustutkimuksen toteuttama arvostettu kysely nostaa toistamiseen Ylöjärven imagoltaan hohdokkaimmaksi kaupungiksi Suomessa.
Onneksi olkoon kaikki ylöjärveläiset!
Taloustutkimus on selvittänyt kuntien imagot jo vuodesta 1994 lähtien.
Ylöjärven kasvukaupunki on napannut kultasijan ensimmäisen kerran vuonna 2010, ja nyt se säilytti ykköspaikkansa vuoden 2011 tutkimuksessa.
Huomionarvoista on, että tutkimukseen kelpuutetaan vain sellaiset paikkakunnat, joiden asukasmäärä ylittää 30 000 rajapyykin.
Vastaajina ovat yritysten päättävässä asemassa olevat henkilöt, kuten toimitusjohtajat ja talousjohtajat.
Kuntien imagotutkimuksen kärkipaikka on hyvin merkityksellinen asia Ylöjärvelle. Sijoittuminen konkretisoi kaupungin myönteisen ja avaran elinkeinopolitiikan. Se vahvistaa todeksi eri toimijoiden välisen tiiviin yhteistyön. Ylöjärven vetovoima saa julkisen kiitoksensa.
Kultamitalli on merkittävä työväline kaikille niille, jotka työskentelevät Ylöjärven kehittämiseksi. Tunnustus tuo lihaa luun ympärille pluslistan kokoamisessa.
Tämä menestyminen on puhtaasti kotikutoista. Siihen ei vaikuta esimerkiksi Tampereen naapuruus.
Imagotutkimus antaa aiheen kiitokseen muun muassa kaupungin elinkeinoyhtiön työntekijöille ja luottamushenkilöille. Hatunnosto kuuluu myös kunnallispäättäjille ja virkamiehille. Kaikki he luovat yhdessä arjen asioita, jotka esimerkiksi yrittäjät noteeraavat myönteisesti.
Valittu tie on palkitseva.
