Olet täällä: Etusivu Pääkirjoitus Alttaritaulu tuo toivoa
Kiinnostuksen kohteita
Näytä enemmän Näytä vähemmän
 
Sivun toiminnot

Alttaritaulu tuo toivoa 16.12.2011

Neljä yrittäjäperhettä on maalauttanut lahjoituksenaan alttaritaulun itärajan takaisen Kaukolan evankelisluterilaisen seurakunnan sakastikirkkoon.
Historiallisen teoksen sai tehtäväkseen tamperelainen taidemaalari Petri Niemelä, jota arvostetaan taidehistorian vankan ansiantuntemuksensa ja korkeatasoisen öljyväritekniikan hallitsemisensa ansiota.
Juuri valmistunut monumentaalinen maalaus asetetaan paikalleen Kaukolan sakastikirkkoon maaliskuussa. Se juhlistaa evankelisluterilaisen paikallisseurakunnan pääsiäisen viettoa armon vuonna 2012.
Petri Niemelä on toteuttanut toimeksiantonsa kiitettävästi. Taidemaalari on perehtynyt seurakunnan, kirkkorakennuksen ja alueen historiaan hyvin syvällisesti. Hän on oivaltanut viisaasti sen, että Kannaksen alueen väestö tarvitsee arkeensa kaunista ja mieltä ylentävää.
1930-luvulla suomalaisten rakentama pyhäkkö on kokenut vuosikymmenien saatossa kovia. Herran huone on joutunut jopa kanalaksi.
Petri Niemelän taulu muistuttaa Vapahtajan syntymisestä ja liki neljän vuosikymmenen elämästä ihmisten keskuudessa maanpäällä. Nämä kaksi asiaa konkretisoituvat erinomaisesti Kirkkojärven Munkkisalmen rannallakin, jossa evankelisluterilainen kirkko elää uutta tulemistaan. Seurakunta voimistuu, ja pyhäkkö palaa alkuperäiseen käyttöönsä.
Alttaritaululahjoitus on neljän yrittäjäperheen kaunis kädenojennus ystäväseurakuntaan, jossa jälleenrakennustyö käy voimakkaana. Alttaritaulu yhdistää ihmisiä  valtakuntien rajan molemmilla puolilla. Se on rukousta niin entisten suomalaisten kuin Kannaksen nykyisten asukkaiden puolesta.
Kaikilla ylöjärveläisillä on mahdollisuus tutustua alttaritauluun Ylöjärven kirkossa, jonne teos asetetaan esille joulun pyhien ajaksi.
Jokaisen ylöjärveläisen hartain toive liittyy varmasti siihen, että  vanhassa Kaukolan pitäjässä seisova jyhkeä punatiilinen kirkko säilyy arvostettuna muistomerkkinä tuleville sukupolville. Monen nyky-ylöjärveläisen sukujuuret ovat sikäläisessä maaperässä.
Joulu muistuttaa juuri ihmisten välisen rauhan tärkeydestä.

Matti Pulkkinen